Miran viikko 15

5.4 Maanantai
Tänään mulla oli taas ne yhdet pakolliset tunnit. Tehdään edelleen sitä harjoitustyötä ja nyt musta tuntuu, etten saa sitä deadlineen mennessä valmiiksi. Oman open tunneilla meillä oli taas siihen koneeseen liittyviä asioita. Oltiin porukalla tekemässä koneesta havaintoja ja niiden pohjalta raporttia. Päivä meni äkkiä. Illalla oli vielä valinnaiskurssin tunnit. Ne on kivoja tunteja.

6.4 Tiistai
Tänään tein enkun tehtäviä. Ne on niitä virtuaalikurssiin kuuluvia hommia. En mennyt kouluun ollenkaan. Meillä olisi ollut muutama tunti siellä konepuolella. Ne on oman open tunteja. Tutustutaan vieläkin siihen koneeseen. Mä mielestäni jo tunnen sen riittävän hyvin. Jäin siis pois tekemään niitä enkun juttuja. Illalla menin vielä yksille kutsuille…

7.4 Keskiviikko
Tänään päätin sitten lähteä oman open tunneilla ja myöhästyinkin kaiken lisäksi. Olin laittanut kalenteriin väärän ajan ja toimin sen mukaan. Kun pääsin koululle, tunnit loppuivat. Ajattelin sitten tehdä sitä pakollista harjoitustyötä, kun kerran koululle asti ajoin vähän niin kuin turhaan…

8.4 Torstai
Aamutunneilla tehtiin taas sitä pakollista harjoitustyötä. Vaikka niillä tunneilla on ope mukana, tuntuu ettei mun homma etene yhtään… Tänään on klo 23.55 englannin tehtävien palautus. Ne ovat niitä verkkokursseja, joten siksi aika on tuollainen.

Iltapäivällä lähdin ajelemaan Lohjalle. Kävin isosiskon luona kylässä ja otin pikkusiskon matkaseuraksi… Tulen kai jo huomenna pois…

9.4 Perjantai
Pitkäperjantai. Ajelin tänään kotiin ja nyt oon taas päivystysvalmiudessa kotona… Mä niin tykkään pääsiäisestä - pääsee äidin tekemän pääsiäisruoan kimppuun. Vuosi vuodelta, näitä perheen yhteisiä hetkiä osaa arvostaa enemmän ja enemmän…

Ens viikkoon taas…

Takaisin >